No hupsista saatana tosiaan ;)) Tovi on taas vierähtänyt kun olen viimeksi päässyt näpertään juttua… Kyllä kun ei meinaa edes ajatus pysyä enää kasassa minkään asian suhteen kun koko ajan pitää painaa tukka putkella ! Tammikuun jälkeen on arvatenkin tapahtunut yhtä sun toista, pieniä ja suuria asioita!
Alkuvuodesta Suomen Rottweileryhdistys, Satakunnan alaosasto muisti Toroa ruhtinaallisen avokätisesti. Saimme vuoden PK tulokkaan kiertopystin, Toro sai vuoden 2009 suojelukoiran pokaalin sekä diplomin suoritetusta BH kokeesta sekä kunniakirjan ensimmäisestä suojelutuloksesta alaosaston historiassa. Kauhajoen koiraharrastajilta Toro sai pokaalin kolmanneksi parhaana PK koirana. ISOOOOO Kiitos näistä
Helmikuussa Ryhmä Rämä juhlisti Janin tupareita Vekkulantiellä sekä Himos Areenalla.
Maaliskuussa minut valittiin FWRC:n hallitukseen. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen mukana yhdistystoiminnassa ja kiitän tästä luottamuksesta, että tulin valituksi. Toivottavasti törmäilemme vuoden mittaan FWRC:n tapahtumissa.
Maaliskuussa otettiin Riston kanssa pieni aikalisä ja pakenimme Kuubaan muutamaksi viikoksi. Loma tuli kyllä oikeaan aikaan ja oli oikein rentouttavat pari viikkoa. Kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen sai Risto vihdoin ja viimein aikaiseksi myös kosia reissulla ja kihlauduimme Kihlajaisia juhlitaan kesäkuussa ja elokuussa, jolloin löytyi ensimmäiset vapaat viikonloput meikäläisen kalenterista
Heti sain uusia ystäviä
Hätiinsä ehdittiin kotiutua kun jo kurvasimme Vekkulantielle ja saimme mukaamme pienen nyytin! Perheemme kasvoi yhden koiravaavin verran ja nyt en voi kyllä sanoa, että päivääkään en ole katunut, OLEN, mutta Riston sanoja lainatakseni ”Kyllä Timokin vaan niin on meidän koira” On todella hauska seurata Timon kehittymistä, koska se on IHAN erilainen pentu kuin Toro oli. Luojan kiitos Toro&Timo tulee ainakin toistaiseksi todella hyvin juttuun, joten yhteiselämä on siltä osin helppoa Kyllä mun nyt aika nopeesti tarvii mahduttaa toi Timokin kalenteriin kun tuntuu että pian aikaa se ryöstäytyy käsistä, se on vähän tollanen pellossa kasvanut yksilö
Tohelo ja Torvelo
Timo ehti tutustua uuteen kotiin ja elämään viikon verran, kun taas oltiin tienpäällä. Tällä kertaa suuntana Nokia ja Jennin&Jeren möksä. Naisimmeiset (eli minä, Anu, Janika ja Jenni) vietettiin päivät Koskensalon Markon ja Liljegrenin Hannun tottis/suojelu seminaarissa kuuntelijaoppilaina, kun taas Riston ja Jeren aika meni mökillä kepon hommia hoidellessa, ei niillä nyt ollut siellä kun vaatimattomat kahdeksan koiraa pyöriteltävinä! Timo toimi porukan viihdyttäjänä koko viikonlopun, päivisin saimme nauraa pikku termiitin touhuille ja öisin kuunnella ihastuttavaa tai niin vihastuttavaa oopperalaulantaa!
Pääsiäinen vietettiin taas tuttuun tapaan Mannusten kanssa Pohjammaalla mökkeillen. Reenailtiin päivät tottista ja illalla vietettiin Kuuba iltamia, ”hyvän” musiikin, rommin ja sikarien siivittämänä. Kiitos Karumon Jarmolle hyvistä neuvoista tottiksen työstämiseen ja eritoten mielenkiintoisista keskusteluista, unohtamatta myöskään Party Aliasta =D Jos joku veti tunteella niin se oli kyllä Jampe Kiitos myös koko muulle poppoolle, olihan taas ikimuistoinen pääsiäinen !
Jampe poseeraa
Ellu-Riitta reenaa
Jossain sekavassa tilassa menin myös lupaamaan Tienhaaran Tuijan kanssa auttaa Karijoen mätsärin järjestelyissä. HAH =D Sen parissa puuhastellessa menikin sitten tovi jos toinenkin huhtikuussa. Siitäkin onneksi selvittiin ihan kunnialla!!
Wappua juhlistettiin Koskenpäässä tai itse asiassa Jämsässä, jo tutuksi tulleessa ”teinihelvetissä”
Outi & Anu pääs tunnelmaan
Toukokuun alussa alettiin taas Tuijan kanssa vetään tottiskurssia Karijoella. Osallistujia tuli aimo joukko, eri rotuisia, eri tavoittein ja eri ongelmin. Toukokuun puolessa välissä Kiilin Piia pyysi meitä kouluttamaan jälkeä ja tottista saksanpaimenkoirille, hänen kasvateilleen. Leiri oli kaksipäiväinen ja kouluttajan näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen. Koirat olivat pääasiassa samasta pentueesta, ikää noin 8 kuukautta ja kaikki ihan erilaisia. Kiitokset Piialle että päästiin Tuijan kanssa kouluttelemaan, oli todella opettavainen viikonloppu myös itselle!
Pakko laittaa vielä tää kuvasarja, jossa mun ja Tuijan ilmeiden perusteella, joku ilmeisesti esittää eriävän mielipiteen
Leirin jälkeen käväisin pikavisiitin äiteen ja pikkuveljen kanssa Puolassa. Nyt olenkin sitten palannut kuukaudeksi sorvin ääreen. Kovasti jo odottelen heinäkuun lomaa
Viime viikonloppuna pyörähdin Vaasassa Arfmanin Marian & Järvisen Katrin peltojälkisemmassa. Sain hyviä vinkkejä Timon jäljen työstämiseen ja kyllä Toronkin. Torolla vaan on sellainen paha tapa saattaa mut naurunalaiseksi, kun ensin kerron suu vaahdossa sen ongelmista ja haukun sen ihan pataluhaksi niin yleensä se sitten tekee virheettömän suorituksen, niin kuin tälläkin kertaa Edelleen Toro pitäisi saada paremmin keskittymään jäljellä… helpommin sanottu kuin tehty. Kiitokset kouluttajille, Ingalle leirin järkkäämisestä sekä tietty kaikille muille leiriläisille.
Timo poseeraa !
one, two, three GO !!!
Tarkoitus oli viettää Vaasassa koko viikonloppu, mutta kuinkas ollakaan suunnitelmat meni taas uusiin puihin. Johanna oli pyytänyt Helysen Timoa reenailemaan Koskenpäähän, niin pakkohan munkin oli sinne suunnata sunnuntaina Helynen ystävällisesti puretti myös Toron ja kertoili oman mielipiteensä koirasta. Siinä sitten pähkittiin ja pohdittiin ja tultiin siihen lopputulokseen, että koitetaan kouluttaa Torolle hiljainen vartiointi.
Kuvat: Jari Kinnunen
Tulevana sunnuntaina suuntaan Hämeenlinnaan karsintoja pällisteleen ja tietty kannustaan Millaa ja Johannaa Kesä jatkuu toivottavasti aurinkoisena ja reenintäyteisenä. Timollakin alkaa olla kohta purukalusto vaihtunut, jotta senkin kanssa pääsee leikkimään ja puuhastelemaan ihan toden teolla. Toron kanssa olisi tavoitteena se kolmonen syksyllä.
Oikein mukavaa kesää kaikille ja törmäillään
Kommentit