Palataan kuitenkin vielä loppuvuoteen 2008. Pari viimestä viikkoa koulussa piti aika kiireisenä, eikä pelkästään niitten kaikenmaailman pikkujoulujen takia, joita oli keskellä viikkoa vaan oli meillä ihan tenttejäkin joihin yritin lukea ! Tästä syystä Toro oli Riston hellässä huomassa Karijoella ja reenattu ei.

Ensimmäinen lomaviikko vietettiin Levillä. Matkassa mukana oli Toro tietenkin, Risto, mun vanhemmat, pikkusisko ja pikkuveli sekä mun pikkusiskon poikaystävä. Joukkoon tuli vielä jouluaattona mun faari sekä äiteen veli. Viikko oli melko aktiivinen. Sain itseni telottua niin rinteessä, pulkkamäessä, hiihtämässä sekä issikkavaelluksella lentäessäni hevosen selästä sen tehdessä täydestä laukasta äkkistopin.



- Kaikki näyttää niin seesteiseltä, mutta VOIN kertoa että ei se ei ollut sitä !! Tukittu

- Hooligans jengi !! Nauru



- "pikku" veli ;)



- ja päällikkö Cool

Risto on nyt hourinut huskysta niin pitkään, että päätin viedä sen Levillä tutustumaan niihin ihan livenä. Käytiin Jääskeläisen Reijon huskysafarilla. Siellä oli ihan rehtejä susia ja koirasusia (joista se Ristokin sitten loppupeleissä oli kiinnostuneempi). Reijon kanssa hieman näkemykset poikkes asiasta kuin asiasta, mutta ihan lupsakka miekkonenhan se oli ;)











- Valmiina lähtöön ;)





- Pusuporo Kieli ulkona

Kotiuduttuamme käytiin Jämsänkoskella purureeneissäkin muutamaan otteeseen ja saatiin taas Volvoon kilometrejä kerrytettyä ;) Mikko haukutti Toroa löysällä liinalla ja reenattiin irrotuksia, hallintaakin taidettiin pätkä ottaa joku kerta.



Uuttavuotta oltiin vastaanottamassa Korpilahdella Millan, Jarin ja Leevin luona. Jormalat olivat myös kekkereissä mukana. Oli varsin mukava ja leppoinen ilta. Syötiin hyvin, saunottiin, ammuttiin raketteja ja pelattiin jotain sanapeliä, joka oli oikeesti tosi hyvä, mua ja Miraa vaan huijattiin mennen tullen !!









- sanapelin voittajat ! =/ Aiku yllättävää.... Cool



- Aamuyön korttipeli !Yllättynyt


Vuoden ensimmäinen päivä menikin sitten tottistellessa Vekkulantiellä. Toron kanssa otettiin seuraamista niin että palkka oli Johannalla. Meni hyvin ja koirakin oli suorassa. Meniskähän vuosi 2009 ilman seuraamisongelmia??? Ainahan sitä saa toivoa, mutta oli ainakin hyvä alku tälle vuodelle ;)





Eilen palasin sitten taas tänne Seinäjoelle ja tänään olin koulussa. Toron kanssa käytiin just tuolla keskustassa tunti kävelemässä ja ihmettelemässä. Josko sitä tulis se BH suoritettua tänä vuonna ;) Se jääköön nähtäväksi !!

Oikein mukavaa ja tulosrikasta vuotta 2009 kaikille !!